Aplodit raikaavat ja bingokansa hurraa, mutta kuuluu taustalta yksinäinen ”huutava vääryys”- rääkäisykin. ”Kaikki hyvät yhdelle” –tilittää pettynyt vakiopelaaja naama norsunvitulla, kun toinen korjaa taas potin. Ja minkä potin korjaakin, bingoneidin ääni ylpeydestä hehkuen esittelemän vihreähehkuisen Star Wars valomiekan. Virallinen valvoja Tuukkis vetäisee puumerkkinsä voittoisaan bingolappuun ja onnellinen voittaja kiiruhtaa takaisin pelipaikalleen, jotta päästään jännäämään uuden kierroksen numeroita. On se vaan hurja peli, tuo bingo. Miten eläkeläiset kestävät sitä jännitystä? Onhan niillä tietty verenpainelääkitys kohdillaan, me nuoremmat joudumme rauhoittamaan hermoja tuopposella jos toisellakin. Onneksi on häppäri.

 

Viimeiset viisi vuotta tiistai-illat eivät ole olleet tylsiä välipäiviä hummaajien kalentereissa, vaan monille jopa viikon kohokohtia. Siljan bingossa on käyty treffaamassa kavereita, esittelemässä paikalliskulttuuria vieraille, piirtelemässä hävyttömyyksiä bingolappuihin ja metsästämässä yhtä lailla bingopalkintoja kuin elämänkumppaniakin. Aina jotain onnistaa, se on bingossa taattu. Allekirjoittanutkin tutustui avomieheensä, joka pidempänä-kuin-kaikki-muut käytti pelipöytänään Kukan dj-tiskiä ja koristeli bingolappunsa olemassaolemattomien hevibändien logoilla. Se ei ollut rakkautta B1:sellä (helppo!!!), mutta seuraavana tiistaina piti päästä pelipaikalle taas luomaan huomaamattomia silmäyksiä tämän kanssapelaajan suuntaan. Tuttu tarina bingossa, ei siitä sen enempää.

 

Bingottu siis on, ja bingotaan jatkossakin. Alati ihanan ja aivan käsittämättömän römpseän bingoneiti Siljan kone ei hyydy tänäkään syksynä, vaan instituutio Siljan bingo on löytänyt uuden kodin Dynamosta. Legend meets legend. Ovet aukeavat tiistai-iltaisin klo 20:30. Pelipöytää voi varata asiaankuuluvalla hartaudella paikallaan odottaen ja onnenkäpälää hypistellen, mutta vaihtoehdoksi Dynamossa tarjotaan myös parhaat ulkomaiset lehdet, uusimpien biisien tunnistusta kilpaa kavereiden kanssa tai pelienergiaa nostattavaa pöytäjalkapallon hakkaamista. Vastustajan piekseminen kickerissä voi laukaista sopivasti jännitteitä ennen bingoa, joten suosittelemmekin tätä kiivaimmille pelientusiasteille.



 

 

 

Silja on innoissaan. Dynamo on innoissaan. Eksääki oo? Samaa taattua bingolaatua tiedossa, numbers also in English. Tule siis ja voita. Tai liity ”ikinä ennoo bingosa voittanu” –sympatian heruttajien alati harvenevaan joukkoon.

 



Uutisen virallisena valvojana ja tarkistajana on toiminut
Bingoneiti Silja Mäntymäki, joka juhlallisesti vakuuttaa,
ettei artikkelissa huijatapuijata vanhojen bingomuistojen
eikä luvattujen detaljien osalta.

 

 

 

 

- Emmi